sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tunnustus ja haaste


Haluan kiittää tämän tunnustuksen antajaa ja samalla pyytää anteeksi kun sen
'käsittelyssä' on kestänyt näin tolkuttoman kauan :/
tämän tunnustuksen minulle antoi Sandra, blogista Sandran tekemää
Blogissani oli käynnissä muutosprosessi tuolloin niin lykkäsin sen postaamista parempaan hetkeen...ja sitten lykkäsin vielä vähän lisää ja lisää...
Tunnustuksen idea:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä
kommentti heidän blogiinsa
-Toivo että ihmiset, joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

**********************
Tämän haasteen sain Sandralta ja myöskin Rosmariini lähestyi minua haasteen kera,
joten lisätään sekin joukon jatkeeksi :)
 
Haasteen säännöt ovat seuraavat:
 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


 
 

11 asiaa minusta:
-Olen horoskoopiltani oinas ja minusta se kuvastaa minua hyvin paljon :)
-Rakastan laulamista ja musiikkia, olisi ihanaa jos voisin tehdä sitä työkseni.
-Olen kangasholisti ;)
-Olen teinistä saakka rakastanut Amerikkaa
-..sinne pääsinkin 19v ensimmäisen kerran kielikurssille ja jatkoa seurasi Au-pairina v.2004
-Haluaisin järkkärin ja oppia ottamaan sillä kuvia muista sekä itsestäni
(tykkään olla kuvattavana)
-30v lahjaksi hankiin itselleni valokuvaus-ajan, koska huomasin ettei minusta ole missään kuvia, aina se tyyppi kameran takana.
-Minua vaivaa paha matkakuume, vaan mistä budjettia reissaamiseen?
-Olen kotoisin hyvin pieneltä paikkakunnalta, ala-asteella koulussamme oli
parhaimmillaan 21 oppilasta (1-6lk)
-Haaveilen "kotiinpäin muuttamisesta", jotta minunkin lapset saisivat kokea samanlaisen vapaan ja paineettoman lapsuuden.
 
-Olen sokerihiiri ja voisin popsia herkkuja vaikka kuinka,
aina välillä lakkoilen mutta palaan taas hetken päästä takaisin herkutteluun :)




Sandran kysymykset:
 
1. Suosikki käsityökauppasi? Mistä ostat eniten kankaita/lankoja/tarvikkeita/mitä teetkään?
Tämä vaihtelee. Jalkakivikaupoista: Triteks, nettikaupoista: majapuu, käpynen, metsola. I go with the flow..
 

2. Mistä väreistä pidät eniten?
Tummansininen on lempivärini (mariini) sekä kirkkaanpunainen, mutta näin kesäisin silmää hivelee erityisesti keltainen :) 
 

3. Mitä haaveilet saavasi/saavuttavasi tulevaisuudessa?
Haaveilen paristakin eri asiasta (ammatinsaralla), toisaalta houkuttaa villi keikkaelämä musiikin saralla ja toisaalta yrittäjyys. Tokikaan mikään mahdottomuus ei olisi yhdistää näitä kahta. Ompelupuuhia en haluaisi tehdä työkseni, mutta kankaita myisin mielelläni :)
 

4. Mistä saavutuksestasi olet ylpeä?
Eiköhän se ole jo aika saavutus kun on kaksi ihanaa tyttöstä tuonut tähän maailmaan :)
 

5. Mitä haluaisit osata? 
Ompelussa on monia eri tekniikoita mitä haluaisin osata. Olen tosi ruosteessa puuvillojen ompelussa ja olisi tosi kiva osata tehdä esimerkiksi iso tilkkutyö. Haaveilen mm. uusista päiväpeitoista tyttöjen sänkyyn.


6. Mitä olet viimeksi ostanut/tehnyt itsellesi?
Viimeksi ostin itselleni pastelliset farkut, vannoin vielä keväällä etten koskaan tule sellaisia ostamaan ;) 


7. Teitkö uudenvuodenlupauksen? Minkä?
Tänä vuonna lupasin itselleni pitää itsestä parempaa huolta (30 tuli mittariin ja kriisi iski, mikä onneksi sitten laantui) mikä toteutui osittain, mutta on nyt jo unohtunut. Ehkä olisi taas aika muistaa.
 
8. Lempivuodenaikasi? Miksi?
Kevät. Keväällä luonto herää ja aurinko alkaa paistaa, itsekin huomaa heräävänsä talviunesta ja silloin on kesä vielä edessä :) 

9. Suklaa vai salmiakki? Vai ei kumpaakaan vai kummatkin?
Kummatkin. vaikka suklaata kulutankin enemmän ;) tai itseasiassa parhaita nämä ovat yhdessä. Marabou Black, paras suklaa ikinä!! *superkuluttaja*
 
10. Miksi kirjoitat blogia?
Haluan muiston oma-tekemistäni asioista, ja kivaahan tämä on :)
 
11. Mainitse muutama lempiblogisi?

Mutturalla, Kiikkusaari, Ommellinen, Miiiinullekko, Karkelokukka 



Ja tässä kysymykset Rosmariinilta:



1. Virkkuukoukku vai puikot?
Normaalisti vastaisin 'puikot', mutta koska olen viimeaikoina innostunut mattojen virkkauksesta on pakko tähän vastata että 'virkkuukoukku' ja iso sellainen :).


2. Minkä kirjan luit viimeksi?
Hmm...olen tosi huono lukemaan kirjaa kokonaan, nykyinenkin kirja (täydellä teholla yötä päivää) on ollut kesken viimeisen puoli vuotta (älypuhelimen saatuani on iltalukemiset vaihtuneet iltasurffailuun ;))

3. Onnistunein käsityösi?
Ehkä suurinta onnistumisen iloa toi tytöille viime kesänä ompelemani puuvillamekot. En ollut ommellut niin intensiivisesti pitkään aikaan, enkä varsinkaan puuvillasta, joten ilo oli suuri kun tajusin että osasin tehdä jotain käyttökelpoista juhlavaatetta.

4. Housut vai hame?
Kesällä hame, muina vuodenaikoina housut. Tosin nyt kun olen melko virallisessa työssä niin taitaa se hame tulla kuvioon myös muutenkin kuin kesällä :) niitä siis tehtailemaan!

5. Mitä turhakkeita kaapeistasi löytyy?
Mieheni mielestä varmaan puolet meidän tavaramäärästä on turhaa, mutta mä olen sellanen hamsteri ja uskon että kaikille niille löytyy käyttötarkoitus (ja jos todella ei sitä löydy niin hankkiudun siitä eroon). Tällä hetkellä minulla on menossa kierrätysprojekti. Myin juuri ylimääräisiä kankaita ja seuraavaksi vuoroa odottaa lastenvaatteet, niitä on ihan järkyttävän paljon :/

6. Mikä on juhlapöydän bravuurisi, mikä suolainen tai makea herkku löytyy lähes aina tarjottaviesi joukosta? (resepti olisi myös hurjan kiva!)
Kääks, no mä olen kyllä ihan marjapiirakka-ihmisiä. Se taitaa olla se kaikkein yleisin kahvipöydän herkku. Ruoanlaitossa oon niin peruspertsa kun vaan voi olla :)

7. Mikä on suosikkikaavasi tai -ohjeesi?
Onion 2035 itselle sekä lastenvaatteista Hoops-kava, sitä linnelin kaavaakin pitäisi päästä kokeilemaan :)

 
 8. Mikä on kaikkien aikojen paras tv-ohjelma?
Hmm.. tää olikin paha. Mun harrastusten takia en telkkua ehi katsomaan juuri ollenkaan, mut ennen olin kyllä ihan orja siinä lajissa. Kun en muista mitään tuoreempaa sarjaa niin muistellaan vähän menneitä. Esiteininä olin ihan innoissani sarjasta "Blossom" ja parin vuoden päästä siitä kuvioon tuli "my so called life" (elin suorastaan noita sarjoja oman elämän puuttuessa :). Kuulostaa varmaan ihan hölmöltä, mutta minä olen ihan pienestä pitäen katsonut kaikkia sarjoja vähän eri silmällä. Minulla oli tapana piirtää pohjapiirrustukset jokaisesta talosta mitä noissa sarjoissa oli ja piirrellä myös se sisustukset jokaisesta huoneesta  (erikoinen lapsi), ei siis varmaan ihmetyttänyt jos minusta sanottiin tulevan arkkitehti :) vaan toisin kävi (tosin edelleenkin rakastan suunnitella taloja ja sisustaa). Niin joo- suunnittelinhan minä meidän yläkerran remontinkin jo tuollaisena esiteininä, ja niin se vain toteutettiin :)

9. Minkä taidon haluaisit oppia?
On niin paljon mitä haluaisin oppia. Maton kutominen kangaspuilla, neuleiden kutominen ilman ohjeita (omasta päästä), tilkkutöiden tekeminen niin että ne on siistejä :)  

10. Kumpi on parempi Bond Daniel Craig vai Pierce Brosnan?
Mä en ole koskaan ollut bondi-fani mutta sanotaan nyt että Pierce :)

********************************************************************

Eli, otetaan säännöt vielä tähän:


Haasteen säännöt ovat seuraavat:
 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.






Tässä sitten minun kysymykset seuraaville:
 
 
1.Onko sinun lähiystäväpiirissäsi muita ompelijoita?
 
2.Ompeletko ystävillesi?
 
3.Millainen on sinun lempivaate, osaatko tehdä sellaisen?
 
4.Mikä on sinun inhokkihommasi ompelussa?
 
5.Ompeletko hiljaisuudessa vai onko sinulla oltava ns. taustamelua?
 
6.Minkälaista musaa kuuntelet?
 
7.Mitä haluaisit oppia tekemään?
 
8.Mikä on sinun "all-time-favourite" elokuvasi?
 
9.Mikä on sinun haaveesi?

10.Onko ompelu ykkösharrastuksesi vai viekö joku muu voiton?


Tämän haasteen laitan eteenpäin seuraaville blogeille:
 


 Tämän postaaminen on ollut tuolla luonnoksissa jo niin järkyttävän kauan että mitäs jos julkaistaisiin :). Tunnustukset minä heittelen vielä myöhemmin ihmisille, kunhan ehdin vähän enemmän tutustumaan blogeihin. Laitetaas haste eteenpäin! :)

Anteeksi jo etukäteen te haasteenvastaanottajat, kun joudutte lukemaan, tämä postaus on PITKÄ :)

mekkopula

Meidän iso-neiti, melkein 4-vee, on aivan hulluja mekkoihin
ja kun neidin kasvuvauhti on lähtenyt huimaan nousuun
on melkein kaikki mekot nyt siirtyneet pikkusiskon kaappiin.
 
Siispä käärin hihat ja ryhdyin hommiin!
 
Selian runoratsu pääsi vihdoin ompelukseen, syyttä joutunut odottelemaan hyllyllä. Tämän mekon idea tuli toisen ompelijan blogista mitä en tietenkään enään muista, mutta kiitos sinulle! Runoratsujoustis siis seliasta ja pinkki joustis Hannan kankaasta, napit hamstereista ja resorit triteksiltä. Kaava oli sovellettu vanhasta mekosta.
 

 
 
Alle vielä surauttelin paitaa pilvikankasta sekä kettu ja hanhi-kankaasta.
 
 
 
Tässä vielä sovituskuvaa,
sinne se neiti lähti heti sohvalle kirmailemaan uusi mekko päällä :)



Pistetääs tähän väliin vielä paita joka on koottu meidän paikallisen ompeluryhmän kangasvaihtarikankaista. Kaavana varmaankiin se tuttu Hoops :)
Tämäkin paita vilahtelee aika-ajoin tuon heppamekon alla.



 
******************************************

Sitten seuraavaksi pääsi paininjalan alle Majapuun 'Tyttö ja nukenvaunut'-velour. Tämäkin ostettu aikapäiviä sitten. Pienemmän neidin mekon surauttelin ompeluystävän luona meidän omissa 'laneissa' missä kyllä höpöteltiin enemmän kun ommeltiin ja isomman sitten kotosalla.
Tuota isompaa piti vähän 'jatkaa' tähtivelourilla kun oli vaan
se tuttu 50cm korkeutta sitä kangasta.
Kaavat on omasta päästä molemmissa.
Pienemmän taskussa marimekon mustavalko-palloa.



 
**********************************
 
JA sitten tuoreimpaan.
Ihana ihana Sammalpolku!!
Tätä tilattiin joka värissä kimpassa ompeluystävien kanssa ja tytöt saivatkin viimetingassa mekot päiväkodin kuvaukseen. Oma harmaan-värinen kangas odottelee vielä sitä parasta kaavaa.
 

 
 
Ja vielä jonkinmoinen sovituskuva neidin asusta hänen omilla asusteillaan: siskon karvatossut ja oma "elukka", niin, siten sitä kutsutaan meillä :)
 

 

Ja kangasvarastot ne senkun kasvoivat perjantaisen Kankaiden yön ansiosta, ehkäpä siinä oli jo väsymyksestäkin kyse kun tilauksia tehtiin puoli kolmen aikaan yöllä :D mutta kivaa oli! tasataan sitä tiliä sitten myöhemmin ;)
 
-Piiku

salaisia haasteita

Hellou,
Jospa sitä taasen purkaisi pitkän ajan ompelukset.
Edelleen koneella olo on hyvin rajoitettua, mutta koska sain Kankaiden yötä sitä hullujen kankaiden hamstraajien unelmien yötä varten viriteltyä itselleni ison näytön ja kunnon näppiksen olkkarin pöydälle niin mikä jotten tässä samalla tekisi muutaman postauksen ennenkö tämä kone taas häviää työkäyttöön.
 
Saumanvaran facebook-ryhmässä oli taasen syksyllä mukavia haasteita joten
seuraavassa niistä:


Viljamin Puodin sponssaamassa haasteessa muodostimme ryhmiä ja yhdessä oli tarkoitus löytää meidän yhteisiä tekijöitä. Minun ryhmässäni oli kaksi mukavaa ompelijaa ja selvittelimme meitä yhdistävät asiat: tuunaus, pitsit, nukkuminen (taisi siellä nousta esiin myöskin remontonti ja entisöinti jne..) Nukkuminen otettiin siis pää-aiheeksi ja siihen pyrittiin lisäämään pitsiä ja mahdollisesti jotai vanhaa hyötykäyttöön.
 
Tässä oli minun lähtökohdat: Viljamin puodin lahjoittama puudeli, pitsiä Karnaluksilta ja oma vanha pehmoinen ryppyinen raita- toppi joka oli odottanut jo pitkään hyötykäyttöpinossa

 
 
Niistä syntyi pyjama meidän kaksivuotiaalle. Paidassa käytetty Hoopsia pohjana ja housut leikattu vanhoja housuja käyttäen. Lisätty valenappilista pitsillä. Resorit taitaa olla marimekkoa ja valkoinen pallokangas EK:sta.
 

 
 
Vielä pikku-poseeraus uudessa lempiasussa :)
 

 
**************************
 
Toisessa Saumanvaran haasteessa oli tarkoitus lähettää toiselle ompelijalle
n. 10e arvoinen kangaspaketti, josta sitten saaja loihtii määrä-ajassa ompeluksen joka esitellään ryhmässä tai blogissa.

Tällaisen ihanan paketin minä sain:
 
 
Aivan ihanasta etana-kankaasta jota en muuten ollut vielä ennen edes nähnyt syntyi meidän kaksivuotiaalle synttärimekko. Vähän kiireessä se valmistui, nimittäin samaisena aamuna ommeltu kuin oli juhlatkin ;) Minä olen tällainen viime-tinka-ihminen.
Kaavana käytin pohjassa hoopsia, mutta katsoin tämän vuoden OB:n kesä-numeron kannesta vähän mallia kietaisumallin leikkaukseen.
Ruskea-oranssi raita on varmaankin Harjun trikoita, resorit Triteks.
 

 

Mutta onneksi se kuitenkin onnistui aivan nappiin! ja saaja puki päällensä hyvin mielellään.
Siinäpä se sankari puhaltelee kynttiläänsä :)


 

 
Hihii, kyllä ompelu on mukavaa!
 
-Piiku-

torstai 5. syyskuuta 2013

Oh Baby!

Saimpas! varastettua koneen hetkeksi itselleni.. :)
 
Ystäväpiirissä on tapetilla olleet pikkuiset ihmiset joten tässä postaus heihin liittyviin ompeluksiin.
 
 
Tämä pikkuinen haalari (koko n. 68-74) pääsee pian sulostuttamaan ystäväperheemme pienintä prinsessaa. Kaavana OB:n jumpsuit (voin tarkistaa lehden numeron myöhemmin) isoin muutoksin: reilusti kavennettu, vetskari siirretty menemään suoraan, käsissä kääntöresorit, kokonaan vuoritettu.
Kankaat: kukkajoustis metsolalta, resorit majapuulta, pallotrikoo kestovaippakaupasta, vetskari Royal-tuotteelta


 
****************************
 
Ihana ystäväni on pian saamassa ensimmäisen lapsensa ja pyysi minua tekemään Doomoo-tyynyynsä uuden päällisen. Kaavat: otettu vanhasta päällisestä, kankaat: tuleva äiti hankki itse. Extrana ompelin hänelle vielä pikkuiset tumput (käännettävät, sisällä mustavalkopalloinen jersey) ja neliöpipon. Voi kun ne ovat niiin pieniä.
 

 
 
 
Samaiselle äippäliinille meni myöskin nämä neuvolakortin kannet, ohje täältä.
Näitä minun on pitänyt tehtailla jo monta vuotta itselleni, mutta jotenkin kuvittelin että se olisi paljon hankalampaa...Ja pyh! koko homma oli valmis n. puolessa tunnissa :D


 
Lisää pikkuisia on tulossa lähipiiriin vielä loppuvuodesta joten eiköhän näitä vaavi-postauksia tupsahda tänne toisenkin kerran. Vaikka edelleenkin vähän kammoan niitä pienten vaatteiden tekemistä..ehkäpä se tekemällä lähtee pois..

Ihkuu tulevaa viikonloppua! meikä lähtee nyt vähän äänityspuuhiin ;)
 
-Piiku-

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Laulukalaliivarit

Talking about UFO's Unfinished objects :)...

Löysin taasen minun kamalan ison keskeneräisten pinkan ja yhtenä kauniina iltana surauttelin niistä loppuun vajaa 10 vaatetta (monessa vain pari saumaa tekemättä, toiset vain leikattu valmiiksi).Ei ollut edes kova tinki, enkä ymmärräkkään miksen niihin
aiemmin ole tarttunut.

Tässä siis tytöille yhdet setit jotka ovat majailleet pinkassa puolisen vuotta,.Ensin syynä oli takakappaleiden puuttuminen, tästä pulasti pelasti minut ompelijaystävä. Sen jälkeen tuli kaamee vetskarin ompelupelko :D  minä en ole vielä päässyt sinuiksi niiden kanssa, vaikka loppujen lopuksi ei siinä kauaa mennytkään.



 
 
 
Kaavat taisivat olla omasta päästä liivareiden kohdalla ja leggarit teen aina samoilla ostohousuista otetuilla kaavoilla. Laulukala-kangas Seliasta, takakappaleiden joustis ompeluystävältä, leggareiden oranssi joustis hannan kankaasta. Hupuissa olevat trikoovuoret: oranssipilvi:JNY ja keltainen tähti muistaakseni Ikasyriltä.
 
 
 
¨
 
 
Vielä sovituskuvaa..
kylä näillä kelepaa! Onneksi en odottanut yhtään enempää näiden kanssa,
 tai olisivat jääneet pieneksi.huh.
 
Tulossa vielä lisää ufo-postauksia sekä ompeluksia itselle.
Stay tuned ;)
 
-Piiku-
 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kesäiset paitamekot


On sitä ilimoja pirelly :D

Tällä hetkellä ainakin Pirkanmaalla nautitaan niin helteisestä viikonlopusta että, mutta ihanaa että välillä näinkin. Toivotaan että lämpö pysyy, sillä mulla on viikon päästa LOMA! ;)
 
Näin aurinkoisissa tunnelmissa piti tehdä tytöille jotain ihanan kesäistä ja kuitenkin jotain itselle uutta. Siispä työn alle lähti "paitamekot".
 

 
Kaavat ottobrestä: Forest Animals 3/2013.
Muutosta toteutukseen sen verran että jätin keskirypytyksen pois,
tuntui ja näytti paremmalta näin väljempänä.
 
Kankaat:
vasemman puolinen: Keijukangas Metsolasta, raita triteksiltä
Oikean puolinen: Tähtijersey Hannan kankaasta(muistaakseni)
Hilcon vihreäraita KangasFihlistä Treeltä
 
 
Alla vielä sovituskuvia meidän linssiluteista, kyllä kesällä on ihanaa!
 


Nauttikaa tekin!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lastenvaatepläjäys!

Tästä se lähtee.. Hieman jo lupailinkin edellisissä postauksissa kuvia lastenvaate-ompeluista, no tässähän niitä olisi roppakaupalla. Osa jo hetki sitten tehtyä ja osa vasta paininjalan alta tulleita :)
 
 
*******************
 
Ensiksi haluan esitellä aivan parhaan lippiskaavan. Heidi&Finn Downtown lippis, todella helppo tehdä ja kerrankin mittauhteet menee juuri oikein. Tämmöisen surauttelee puolessa tunnissa kun on kaavat ulottuvilla. Näitä on tullut tehtyä jo 7 kappaletta, tässä alla 4, salaisissa paketeissa 2 sekä ystävän lapselle lahjaksi salmiakki-joustiksesta (joka valitettavasti jäi kuvaamatta :( ) Kaavan tähän ostin Etsystä.
 

 
*******************
 
Mitäpä muuta sitä tekisi Juhannuksena kuin...
No ehkä joku muu olisi käyttänyt senkin ajan johonkin muuhun kuin ompeluun, mutta minäpä en malttanut jättää äidin uutta trikoosaumuria sisäänajamatta ;) joten tuli hurauteltua molemmille tytöille kolmet leggarit ja t-paidat jemmatusta rivitalo-trikoosta. Leggareiden kaavat otettu vanhoista leggareista ja kankaat vasemmalta: Nosh organics, etsystä tilattu raitatrikoo (koreasta saakka), sekä majapuun mv-raitajoustis(minun lemppari). Paidoissa kaavana on luottokaava "Hoops", sillä tulee kyllä tehtyä usein :)
 
 
 
 
*******************
 
Tytöillä oli ekat päiväkotikaveri-synttärit ja minulla oli hirveä päähänpinttymä siitä että se lahja pitää olla itse-tehty. Onneksi sain pikaisesti ommeltua tämän pitsipaitasen ja isomman tytön kanssa pujottelimme sankarille vielä korut pakettiin mukaan. Itse-tehtyjä lahjoja on kyllä ilo antaa :) (Kankaat triteks, pitsi Karnaluks, kaava:omasta päästä)
 
 
 

 
 
*******************
Hyvän ystäväni pienokainen täytti 1-vuotta ja hänelle ompelinkin kevään OB:stä little elephant-kaavalla oman tunikamekkosen. Harmikseni unohdin kuvata sinne alle tehdyn paidan ennen lahjan antoa. Kyseinen paita oli tehty raglan-kaavalla, vihreä-valkoraidalliset hihat(rypytetyt) sekä vihreä-valkoista sirkuskangasta(muistankohan kankaan nimen oikein?) etu-ja takakappaleet, sopi kyllä tähän mekkoon oivasti. Mekon kangas "kesämetsä".

 
*******************
Tytöt pääsivät viikko sitten Mummulaviikon päätteeksi Keskisen kyläkaupan pihalla olevaan Tivoliin... Ja voi sitä riemua! kuvan ilmeet ei valitettavasti kerro ihan totuutta. Pieninkin (1v 10kk) kiersi päättäväisesti kaikki pienten  laitteet  (karusellistä, ylösnousevaan helikopterilaitteeseen)isosiskon perässä :D Päällä tytöillä oli tietysti äiskän ompeluksia :)


 
 
Isosiskon tunika oli väkerretty Noshin skootteritrikoosta, sekä triteksin raitatrikoosta Hoops-kaavalla. Pikkusiskon samalla kaavalla kestovaippakaupan heppatrikoosta  jonka pikkusisko sotki jo edellispäivän markkinoilla sokerimömmöön eikä näin ollen saatu sitä päälle enään tivoliin.
 


Kerkesipä äiskä nappaamaan kuitenkin yhden sovituskuvan heppapaidasta, joka meinasi olla käyttäjälleen vähän liian nafti, voipi olla että helmaa vähän vielä jatketaan :)





*******************
Mummulassa tuli surauteltua tyttösille myös yökkärit joista näköjään vain yksi on kuvattuna. Triteksin siilit, sekä kestovaippakaupan halppisraidat laatua en kyllä voi kehua  olivat materiaaleina tähän settiin. Varsin mukava ohut yökkäri näille keleille. Isosisko sai vastaavan setin triteksiltä löytyneestä mansikka-trikoosta, myöskin hyvin ohutta trikoota. Kaavana paidoissa Brave Firemen sekä housut vanhoista housuista.



 
*******************
Sitten sukelletaankin vähän kauas kevääseen.
Saumavara-facebook ryhmän viikottainen savaway toi haasteen mukanaan ikasyriltä. Homma meni niin että jokainen osti 8 euron hintaisen ylläripaketin ikasyriltä jonka sai avata vasta savaway-aamuna klo 8. Siinä sitten pähkäilet loppupäivän että mitähän tuosta nyt saisi tehtyä. Illalla haasteen tekemiseen oli aikaa 2 tuntia. Ja tässä minun tuotos:


Isompi tyttö ei valitettavasti tästä ihan hirveästi tykännyt kun ei ollut vaaleanpunainen joten taitaa jäädä pikkusiskon pidettäväksi tämä rokkimekko. Tässäkin pohjana oli Hoops kava. Mustavalkoiset trikoot marimekkoa jne

*******************

Ystäväni lapsi täytti 3-v ja tuli kokeiltua välillä taas pojalle ompelua hirveän ruosteessa tuntuu olevan tämän aiheen kohdalta Onneksi lopputulos oli jokseenkin onnistunut, ehkäpä se oli nuo koristetikkaukset mitkä teki näistä 'jonkin' näköiset :). Lakki tosin vaihtui Heidi&Finn malliin, kun totesin sen olevan paljon parempi. Kangas: Hannan kangas, kaavat omat.


 
 
 
 
*******************
Ja PHuuh! viimeisiä viedään! Hang in there! ;)

Osallistuin tässä muutama viikko sitten järjestettyyn Salainen vaateystävä-tempaukseen, jossa tietoonsa sai ystävän kenelle ompeli, mutta ei sitä kuka ompeli sinulle jännää!. Minulta lähti ystävillemme nämä 2 settiä:


 Mekkotehtaan Orelma kaavalla tehty mekkonen sekä Heidi&Finn lakki. Mekkokaava oli melko leveä, mutta koska en tiennyt ystävämme mittasuhteita (enkä koskaan ollut tehnyt edes hänen kokoisia vaatteita) jätin sen sellaiseksi. Mukavasti se kyllä näytti laskutuvan pikkuneidin päälle, joten toivotaan että tulee käyttöön :)
Pienempi neiti sitten sai hieman jälkijunassa tämän aurinkoisen setin. Mekon kaava oli ihan omasta päästä ja lakki Heidi&Finn. Tämä jo meinasi jäädä meidän pikkuneidin päälle, aika söpö setti  vaikka itse sanonkin :D
 
 

Mekin saimme 2 ihanaa asua: molemmat tytöt saivat taidolla ommellut t-paidat sekä hamehousut. Pakko tarkentaa, koska en kyllä varsinaisesti tiedä oikeata termiä, kyseessä siis leggarit ja hame yhteenkiinnitettynä :)
Ovat olleet jo kovassa käytössä! Kiitos salainen ystävämme!

 
*******************
 
Kiitos!
Olipas se rypistys. Ja nyt saunaan! ;)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rintsessalle (tai rintsessan äidille ;)) lokerikko

Minä olen tällainen projektien haalija, aina sata rautaa tulessa. Ja jokaisen uuden projektin löytyessä saan kyllä kuulla siitä rakkaalta mieheltäni...ja taas yx?!?

Ja niin kävi että satuin anoppilassa lukemaan lehtä (oliskohan ollut kotivinkki tai vastaava) ja bongasin siellä aivan ihanan tuunausidean. Toteuttamiseen piti löytää jostain vanerinen lokerikko, joita anoppi sanoi löytyvän ikeasta.


No homma kävikin paljon kätevämmin kun miehen siskolla oli juuri sellainen samainen lokerikko vailla käyttötarkoitusta. Eli tästä lähdettiin:




Meillä oli sopivasti rempan jäljiltä valkoinen maali vielä hyvin hollilla ja käsittelin lokerikon sillä pariin kertaan (alla siinä oli tumman ruskea petsi, ihmeen hyvin tarttui silti).

Samaisen remontin jäljiltä oli minulla lastentapetti-malleja jäänyt rautakauppa-kierroksilta, sekä seinäliimaa meidän yläkerran tapetoinnin jäljiltä. Jotenka, minäpä sitten vihdoin pari iltaa sitten rakkaan mieheni kanssa leffailtaa viettäessä leikkelin tapeteista sopivia paloja jotka sitten liimasin lokerikon etupaneeleihin. Simppeliä ja nopeaa! ja katsokaa mikä lopputulos :) Ihanan uniikki paikka säilöä pikku-prinsessan koruja  tai vaikka äiskän ompelutarvikkeita ;)






Kyllä nämä projektit vie mukanansa... Seuraavaksi tekijäänsä odottelee vanha ikkuna. Katsotaan jos se joskus pääsisi työnalle (miestä ärsyttää kun on joutunut säilömään sitä jo pari vuotta, niinkuin olisi mukamas huomannut sen olemassa-oloa tämän parin vuoden aikana :))

Tällä hetkellä meillä on menossa ompelutalkoot äidin kanssa joten lisää postattavaa tulee jälleen tovin päästä.
Rentouttavaa viikonloppua!




tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kesä on täällä ja niin minäkin :)

Mistäköhän johtuu että suurinosa mun postauksista tuntuu alkavan aina pahoitteluilla ja selittelyillä.. :) Nooh, missäs sitä oikein on taas oltu??
Ehkäpä tässä jo pieni puhuttelun paikka jo olisi tarpeen ;)


No, selitykseksi valikoitui tällä kertaa se kun meidän perheessä on vain yksi tietokone...ja mies sattuu useimmiten olemaan sillä ainoalla seli seli.. No hittojakos tässä selittelemään, elämää täälläkin eletään :D ja varsin kiireistä sellaista. Ja nyt on kesä, kuka kökkii sisällä koneen ääressä kun pihalla on näin mahtavia kelejä! krohom...mina.

Laskeskelin juuri tuota postaamattomien kuvien määrää mikä vain kasvaa päivä päivältä ja nyt on tosiaan aika jo heittää tänne vähän juttua ;)

Asiaan!
Mun lempparini, Hippie-kukkamekko Metsolan kankaasta pääsi työn alle heti kun "The kaava" löytyi, eli Onion 2035. Tuolla kaavalla voisin tehdä vaikka koko vaatevaraston. Itseasiassa teinkin niitä aika monta :)





Tunikoita itselle!
Kolme ihanaista, joista jokainen on jo ollut kovassa käytössä.
Pallopaita ja linnunrata-trikoinen pääsivät jo Toukokuun lopussa kierrokselle Viroon kun lähdimme Tampereen ompeluelämää-ryhmän kanssa valloittamaan Tallinnan Karnaluksia, sekä useita kangaskauppoja. Näistäkin pari on tehty Onionilla: Metsolan pallopaita, sekä Nanson punakuvioitu, joka muuten oli ensimmäinen kokeiluversio kaavasta. Harmaa linnunrata-trikoinen tunika on väkerretty Susien pohjalta, rinnan alla lisänä pitsiä.






Seuraava postaus onkin sitten täynnä lastenvaatteita koko kevään ajalta :)
Valitettavasti sitä joutuu odotteleen ensi viikkoon, mutta kyllä se sieltä tulee.

Huomenna mina lähden maalle viettämään lomaa hurjat 4 päivää äidin ompelukoneiden kanssa, tavoitteena olisi tehdä sarjana iso läjä vaatteita pienille ja vähän suuremmillekin.

Niin ja tuli sitä luvattua itsensä tämän kuun haasteeseenkin. Haaste kuului: Ompele, nainen ompele! eli tarkoitus on kuluttaa kangasta niin paljon kuin suinkin vain on mahdollista, MUTTA miinuksena tulee kaikki ostetut metrit *nielaisu* öö, tällä hetkellä matkalla on semmoinen vajaa 5m hups eli meikähän sitten ompelee!! :D


Ompeluniloa kanssasiskoille! pistetään saumurit sauhuamaan!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Klara Vappen!!

Iloista Vappua kaikille! joskokin sekin pyhä on jo aivan lopuillaan, mutta vielä ehtii toivotella :) Vapputorilla tuli käytyä molempien lasten kanssa ja tuskastuttua väkimäärään sekä tuohon ihanan ikiliikkuvaan puolitoistavuotiaaseen joka onneksi sammahti hyvin pian rattaisiin kun äitee vaan jaksoi körötellä ympäriämpäri, ja luopua kulkueen katsomisesta. ihme juttu tapahtui kun isompi tyttö kieltäytyi vappupallosta sekä possujunasta, mikä lie vaihe meneillään. Loppuilta sitten pyhitetään löhöämiselle ja mässäämiselle, ihania tällaiset keskellä-viikkoa-vapaat :)

Vihjailin edellisessä postauksessa jotain vappumekosta ja tässä sitä nyt olisi. Riemullisen keltainen pallomekko metsolan kankaasta. Kaava on onnellisen ompelijan oppaasta ja ehkäpä hieman käypämpi puuvillalle mutta hieman sovellettuna käy näin joustavallekkin materiaalille. Itselle valitsin koon M ja huomasin että sekin oli hyvin reilu varsinkin kun joustavasta materiaalista teki. Mutta lopputulos oli kuitenkin melkoisen onnistunut :)




Tyttösille tuli tehtyä aiemmin myös parit paidat, josko nekin vielä postaisin tähän.
Vasemmalla pienemmän versio edellisen postauksen kesäilo-tunikasta, pakkohan oli pikku-siskonkin saada omansa. Kaavana sama little lamb ja kankaina raitatrikoo kirpparilta ja sienitrikoo vaihtareilta. Isomman tytön tunika tuli tehtyä jo hieman pidempi aikaa sitten, kaavana sama little lamb pienillä sovelluksilla hihojen osalta. Kankaana ihana kesämetsä, oranssiraita kirpparilta sekä sienitrikoo hamstereista. 







Mutta nyt tämä ahkera-liisa menee nauttimaan illasta miehensä kanssa,
Ihanaa iltaa teillekkin!


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kesäiloa!

Tovi on taas vierähtänyt viime postauksesta, mutta onneksi se ei silti tarkoita etten olisi saanut mitään aikaiseksi :D toki välillä asianlaita on kyllä niinkin.

Uusin lasten Ottobre tipahti postiluukusta ja ensimmäinen mikä siellä otti silmään oli Little Elephant-tunikamekkonen. Suunnitelma oli tehdä mekkonen pienemmälle tyttöselle (joka käyttää nyt kokoa 86) ja siispä kokeiluun lähti koko 92. Mutta kuinka ollakkaan kaava oli "hieman" reilu ja mekko päätyikin ensin isosiskon käyttöön (joka siis normisti kulkee 98-koon vaatteissa). Hänellekkin mekko oli hieman reilu, eli menee varmasti koko tulevan kesänkin.




Miehen kommentti oli että kiva 'pääsiäismekko' :) Noh, ehkäpä keltainen ja lila saattaa vähän siihen suuntaan viitatakin, siksi päätinkin jotenkin vielä vähän raikastaa tuota ja tehdä alle vielä vähän lisää keltaista.

Little Lamb-kaavalla (luottokaavani) valmistui vielä aurinkoinen kesäilo-paita koossa 98.

Kylä ny kelepaa odotella iloista kesää :)





Vielä loppuun itselle tehty trikoinen tuubihuivi. Tästä tuli ihan lemppari, supermukava.
Materiaalina metri tummansinistä pallokuvioista viskoositrikoota (EK) sekä pitsinjämiä omista varastoista. Tykkään :)







Pian se vappukin kolkuttelee ovia ja tulikin kokeiltua yhtä kivaa mekkomallia omaan Wappumekkoon, palataan pian siis astialle ;)
 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Työn aloitus - itselle paitoja

 
Työelämään paluu innoitti katselemaan helppoja kaavoja itselle.
Tässä 3 mallia joista tykkäsin.

 
 
.

Ensimmäinen paita vasemmalta oli raglankokeilu Joka tyypin kaavakirja II:sta, itselle olisi riittänyt koko S, mutta pessimistinä tein sen ämmän ja muokkailin sitten reilulla kädellä jälkeenpäin hrmph..
Kankaana ihana Znokin puukuosi ja hihoissa kangasta Michasilta, resorit triteks.

Keskimmäinen oli tämän kevään OB:stä  (malli nro 2, mikähän sen nimi taas olikaan?). Tosi kiva malli ja superhelppo tehdä kahdesta palasta. Hieman kavensin vyötäröltä kun kaavaan oli tehty semmoinen hassu kumpu siihen kohtaan. Kangas on Nansoa triteksiltä (mun lempparia!).

Viimeinen oli yksi onnistuneimpia kokeiluja. Kaavana Susie Ottobre 5/09 (jos oikein muistan). Melko paljon muokkauksia, mm. etupuolen yläkappaleen pidennys näköjään tällekkin rintavarustukselle piti tehdä kaavasuurennos helman pidennys ja hihoista ei tainnut jäädä alkuperäistä muuta kuin se kiinnityskaari :) Hifistelyinä lisäsin valenappilistan ja savupiippukauluksen. Tässäkin kankaat triteksiltä. Hieman tein vielä muunnosta tämän kuvan ottamisen jälkeen, Susiessa kun tuo ylä ja alakappaleen kiinnitys on kaaressa niin jouduin suoristamaan tuon alakappaleen, jottei tekisi minulle raskausvatsaa niinkuin kuvassa..

Toinenkin Susie ja pari t-paitaa odottaa viimeistelyä..lisää siis luvassa
joskus ;)

Pöksypäivitys. Raitaa ja palloo.. ja isukillekkin jotakin.

Plikoilla on ajelehtinu täällä ihanat harmaat veluuritunikat (finwearin) jo kuukauden päivät ja vihdosta viimein sain itseeni niskasta kiinni ja surauteltua niihin sopivia pöksyjä.

Ekoissa materiaalina Majapuun palloneulos. Kaava oma.


Ja toisissa materiaalina joustofrotee, olisko sekin Majapuulta (ihan liian kauan marinoitua kun ei edes varmaksi muista). Tätä oli tosi naftisti, mutta puolesta metristä sai näillä kikkailuilla tehtyä 98 ja 86 mittaiset housut.




Ja sitten vähän vanhoja muisteluita: meidän Isukille tuli tehtyä joululahjaksi piti olla isänpäiväksi  pyjamapäntsit ihkusta Isä-kankaasta (minkä voitin Ompeluelämää-vuosijuhlilla arvonnassa). Vielä olis boxereiden verran kangasta jäljellä.. jos sitte vaikka synttärilahjaksi :)

 



Kaavan näihin otin miehen omista pyjamahousuista ja taskut toteutin kaaritaskuina. Pakko oli vielä lisätä tuo "rakkaudella tehty" merkki, olihan ne sitä <3

Oli muuten eka tekeles minkä koskaan miehelle tehnyt, tuskin ihan tavaksi tulee hänelle ommella mut jos sit vaikka silleen 'joskus ja jouluna'  ;)
 

Iloista pääsiäistä!

 
Vihdoinkin!
Toivon mukaan nyt tämä blogipohjien kanssa tappelu olisi ohitse ja pääsen päivittelemään näitä tekeleitäni. Pahoittelut teille jotka täällä olette käyneet kurkkimassa tänä aikana, tainnut vaihtua design melkein päivittäin :( Mahdollisesti vielä pieniä muutoksia tulossa matkan varrella, mutta toivottavasti ne eivät haittaa lukemista.

Ihanan aurinkoinen pääsiäinen on lopuillaan ja nyt tosiaan näyttäisi siltä että se kevät on VIHDOIN tulossa. Lämpöä riittää ja valoa! Ihanaa!

Tässä kuvaa minun pääsiäisestä, mummulassa oli pakko käydä vähän huruttelemassa äiteen teollisuuskoneilla (voi kun sais semmoset itellekkii...). Pipoja siis itselle, veljen pojille ja omalle äidilleni.
 


Jatkoa seuraa toisilla päivityksillä. Nauttikaa viimeistä lomapäivästä! :)

lauantai 2. helmikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta! ;) Megapostaus

 
Täällä taas piiitkästä aikaa!
Viime vuoden loppu hurahti aivan sairaan nopeaan meidän yläkerran remontin kanssa ja postaukset jäi auttamatta vaille aikaa. Tammikuun sainkin olla aivan rauhassa ja suurelta osalta itsekseni kun tytöt aloittivat päivähoidon. Mikä autuus olikaan sälyttää vastuuta välillä jollekkin muulle lastenhoidon osalta, samalla tuli mietiskeltyä vähän enemmänkin näitä omiakin juttuja. Lähinnä tämän blogin ulkomuoto ja tyyli ja nimi on ollut kovasti tapetilla, ja siksi lähinnä oli mietinnässä että päivitänkö vaiko muutanko, vaiko teenkö uuden vai mitä?? Noh, toistaiseksi jatketaan tällä vaikka muutosta tuleekin jonkinajan kuluttua.
Perjantaina aloitin sitten työt 3,5v tauon jälkeen ja voi kuin puhkun intoa niinkuin pieni lapsi :) jopa ompeluhommat luistaa paremmin kuin pitkään aikaan ja jostain iski kova into omien vaatteiden tekemiseen työpaikalle :).

Pitemmittä puheitta lähetääs purkamaan!

Kesämetsä-tunika:
Kuopukselle on tullut niin vähän vaatetta tehtyä että päätin surautella muskarin viimeiseen tapaamiseen tämän tunikamekon. Kankaana ihanaa 'kesämetsää' saksasta tilattuna sekä JNY:n ylläripaketista tullutta oranssia pilvi-trikoota. Kaava on toisesta tunikasta otettu. Tunika tuntui 'kaipaavan' jotain, joten lisäsin feikki-taskun oikealle puolelle. Varsin pirteä mekkonen :)
 
 


Meillä oli tampereen ompeluelämää-ryhmässä joulukalenteri-arvonta minne sai lahjoittaa omia käsitöitään ja joka päivä avattiin jännityksellä luukku. Tässäpä minun lahjoittamani, omaa designia oleva, iso meikkipussukka. Tämä oli tosissaan iso, eli hyvin mahtuu isotkin toilettipurkit ja sisäpuolelle laitoin vielä PUL-kankaan jottei auenneet purkit sotke pussukkaa ulkopuolelta. Sydänkankaan ostin joskus muinoin Hamstereista ja pilkut EK:sta, nauhan alkuperää en edes muista, samoin vetoketjun :)


Sitten päästäänkin itse Jouluun!
Meidän 3v (cars-fani) sai joululahjaksi tämän Salama-applikoinnilla varustetun joustispaidan. Jos 'pukki' olisi ehtinyt niin olisi pikkusisko saanut tämän pupu-paidan myös joululahjaksi, mutta se 'saapuikin jälkitoimituksena' joulupäivänä punaisten veluurileggareiden kanssa (molemmille). Molemmissa paidoissa on käytetty luotto-raglankaavaani OB:n 'little lamb:iä'. Applikoinnit ovat löytyneet netistä, salama oli jonkun myymässä itse tehdyssä paidassa ja pupu löytyi 'tietenkin' Ruttunutun blogista :). Kankaina näissä on metsolan joustiksia sekä Ikasyrilta punaista velouria.


Oma vaatekaappi on jo kauan kaivannu täytettä ja tämä Ikasyrin sydänvelouri on hommattu ihan itseäni varten, joten mitäs siinä muuta kun sakset käteen ja leikkemään jotain rentoa ja mukavaa :)
Kaavana on OB:n Casual Cardi.



Työaloituksen kunniaksi piti vielä torstaina surautella itselle jotain kivaa päälle pantavaa. Tätä OB:n Susie kaavaa olin halunnut kokeilla jo kauan (Tosimummon inspiroimana!) ja se tosissaan oli yhtä ihana kuin olin kuvitellutkin. Muutoksia kaavaan: etupuolen yläosaa oli pidennettävä reilusti, (liekö tehty hyvin pienipoviselle), malli oli myös melko lyhyt joten kokonaismitta piteni ainakin 10cm, Hihoihin ei kangas riittänyt joten pikkupaloista sain lyhyet hihat ja mustasta trikoopalasta siihen jatkot. Kaula-aukkoon tei myös muutoksia: alkuperäinen oli hyvin avaraan uurrettu joten itse leikkasin vähän maltillisemmin ja lisäsin 'pisaran' napilla, tykkään! :). Mukavasti se ensimmäinen työpäivä vierähti tämä päällä, ja kotiin tullessa pääsi saksien käsittelyyn pari muutakin kangasta, eli sama kaava uudelleen käyttöön... lisää tuosta kunhan on ompelukoneet surranneet. Kankaina oli tässä trikoita triteksiltä.

 
Tulipahan oltua myös koko Tammikuu kankaattomalla, onneksi ei olisi ollut edes budjettiakaan ostaa. Mutta kyllä se silti kirpaisi kun huomasi kaikenmoiset Alet sekä uudet kuosit mitkä tuli ja meni...byhyy... Noh, kyllä niitä kankaita tulee! kunhan nuo edellisetkin pääsisi työn alle. Kovat oli suunnitelmat tuota kuukautta alottaessa ja taisin uhotakkin että nyt kyllä ompelen tytöille isot läjät vaatteita päiväkotiin...ja pyh, minne lie se aika vierähti :)

Pienoinen motivaatio-pula on nyt kyllä vaivannut lasten vaatteiden teossa, mutta jotenkin sain inspiraation tähän helistin-mekkoon pari viikkoa sitten:
 


Kankaana ruskea jousto-frotee Hannan kankaasta sekä vaihdokkina tullut ruskea helistin paita (olikohan kokoa 110m tai 116) josta sain muokattua raglan-hihat tätä n.98-kokoista mekkoa varten. Apuna käytin OB:n little lamb-kaavaa hihoissa, kaikki muu omasta päästä. Tyttö halusi sen heti päällensä, mutta missähän oli taas kamera?.. Tämä mekkonen meni kyllä heti omaksi suosikiksi ja pitihän se laittaa heti mummila-reissullekkin päälle :)
**********************

Tässäpä oli siis sekalainen sakki tuotoksia tältä 'poissa-olo-ajalta', toki vieläkin jäi muutama uupumaan, mm. miehen joululahja, joka täytyy vielä päästä kuvaamaan jossakin välissä.

Aivan tuhottoman paljon on nykyään ideoita päässä, nyt vaan tarvisi saada se järjestys sinnekkin.

Niin, meinasin aivan unohtaa, tyttöjen huonekin on nyt sitten valmis ja ajattelin sieltäkin laittaa piakkoin pari postausta. Äiti tässä elää lastensa kautta omia (lastenhuone)unelmiaan... ;) kylläpä on ollut ihana suunnitella sinne sisustusta ja miettiä mitä kaikkea noin pienten tyttöset oikein haluaisivat.
Iso käsi "kaverilleni" Pinterestille, sieltähän näitä ideoita kumpuaa kun sieniä sateella...
Jepulis, palataan taas pian astialle uusien kuvien kera
*Smak*
-Piia-