perjantai 16. marraskuuta 2012

nobody's left out: nukellekkin jumpsuit :) ( + löpinää käsityömessuista)


Päivällä pikkusiskon nukkuma-aikaan päätettiin isomman kanssa sitten tehdä jotain kivaa nukelle ja muistin nähneeni jollakin Ompeluelämää-ryhmässä näitä nuken jumpsuitteja. Noh, eikun kangas hyllystä ja nukke siihen päälle ja 'nips naps' oli edessä jonkinsortin kaavat (aattelin että no eihän tää ny ni vaikiaa voi olla..). Nätisti ja nopeasti tämän ompeli, joskin huomasin loppuvaiheessa että hieman olisi saanut levittää lahkeita, ja ompelujärjestys ei ehkä ollut niitä kaikkein järkevimpiä, mutta korjataan ensi kerralla sitten, näitä nimittäin tulee varmasti kohta liukuhihnalta (joululahjoiksi :).
 
 

Käsityö-messut alkoivat tänään! Kuinka olinkaan niitä odottanut :) ja tälläkertaa ei kyllä tarvinnut pettyä, nimittäin ideoita tuli TODELLA paljon, sekä löytyi uusia kiinnostavia yrityksiä.
Ostoskassiin kertyi muutamia asioita:

Vasemmalta ylhäältä: tilda-kankaita -50% (sinooperi), 4 ihanan ihanaa käsinpiirrettyä/maalattua eläin-kangaskuvaa (jotka siis aion liittää ompeluksiini kivoiksi yksityiskohdiksi) näistä harmittaa hirveästi kun jäi yrityksen nimi huomaamatta, jos joku tunnistaa niin voi ilmoittaa minulle. eläinkuvien alla on 3 arkkia silitettävää kangaskalvoa (vaimitäsenytolikaan?) niistä voi siis leikellä haluamiaan kuvia ja silittää kiinni kankaaseen. Näiden vieressä 4 nipsua joille jo löytyy käyttötarkoitus, mutta paljastan myöhemmin ;), Näiden alapuolella on rivissä aivan ihania silityskuvia!(kuvittaja Pia Westerholm) innostuin ihan hirveästi näistä ja pakko oli hamstrata monta että uskaltaa johonkin käyttääkin (eikä vain säilöä sinne 'ihunanihuna-laatikon pohjalle). Ja alimpana cloverin nipsuja, mitkä kuulemma on tosi kätsyjä esim. nauhojen kiinnittämisessä, sen uskon ja heti pistän nipsut koetukselle :)

Näiden lisäksi himoitsin monia ihania juttuja, kuten Tarinaryijyjen ihania pupu ryijytarvikepaketteja (http://www.facebook.com/pages/Tarinaryijyt/217626201672318#!/photo.php?fbid=231819283586343&set=a.231815976920007.37586.217626201672318&type=1&theater, haluisin niin meidänlastenhuoneeseen tehdä tytöille omat pupuset :)
Myöskin Emmulilla oli ihania tuotteita, erityisesti todella söpöt ristipistotuotteet innostivat samantien...kumpa ei vain olisi jo muutenkin liikaa projekteja työnalla : https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiKPewYRjcYNJDrWWo_j2yxaRVx2HPM2JZ8kPtf-U5HdUFd3na4cruateLhf2T0wZyM6W-Q2kIWJNzJv6vYWzdBXLCn07SAuIldTzURQZhGAnNAiI1gNS9bg9u8htc2M88qVjVvQxA2dTc/s1600/Raidallinen+pellavanauha+blogikuva1.jpg
Teippitarhan teippikojulta sain hauskan idean meidän lasikuistin ikkunoihin, minä kun siis haaveilin ristikoista ikkunaruutuihin. Heidän ideansa oli teipata ruudut ikkunaan :) ei kyllä olisi ihan itse juolahtanut mieleen, mutta harvinaisen hyvältä ne kyllä näyttivät siellä esillä :)

Kankaita olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta koska hinnat ei mielestäni niin halpoja olleet niin jäivät seuraaville messuvieraille ostettaviksi :) (paitsi nuo tildat)
Muoks: siis PUUVILLAkankaita oli vaikka kuinka, joustavia ei valitettavasti ollut kuin Murun pisteellä :/

Kivaa oli ja menen ensivuonnakin, toivottavasti yhtä hyvässä seurassa :)

4 kommenttia:

  1. Mulla on Piiku sulle haaste ja tunnustus blogissa. Käy kurkkaamassa: http://sandruskainen.blogspot.fi/2013/01/haaste-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! :) minäpä laitan haastetta eteenpäin!

      Poista
  2. Piti käydä kukkaamassa :) olisiko ilmestynyt jotain uutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen että kesti näin kauan saada aikaiseksi seuraava postaus, jospa nyt tässä tasaisin väliajoin niitä tipauttelisin :)

      Poista